Salo | Suomusjärvi | Kulttuurihistoria

Suomusjärven kotiseutumuseo

Idyllinen punainen viljamakasiini vuodelta 1861 kätkee sisäänsä Suomusjärven paikallisesta historiasta kertovia esineitä ja tarinoita

Punainen puurakennus, edessä kivimuuri, rakennuksen edessä ovi, jonka päällä lukee museo

Aivan Suomusjärven kirkon vieressä, vanhassa puisessa viljamakasiinissa sijaitsee Suomusjärven kotiseutumuseo. 1800-luvun rakennus on toiminut aikanaan lainajyvästönä, josta on voinut hakea viljaa niin ruoaksi kuin peltoon kylvettäväksi katovuosien sattuessa. 

Kotiseutumuseossa pääsee tutustumaan paikalliseen historiaan edellisten vuosisatojen esineiden kautta. Museossa on esillä  kolmessa kerroksessa runsaasti 1800-luvun ja 1900-luvun alun maatalous- ja kotitalousesineistöä sekä muun muassa käsityö- ja metsästysvälineitä. Paikkakunnan muinaisesta menneisyydestä kertovat kivikautiset esineet, joiden löytyminen johti aikanaan kokonaisen kivikautisen Suomusjärven kulttuurin nimeämiseen.  Museossa voi ihailla myös vanhaa kirkollista esineistöä kuten keskiaikaisia puuveistoksia sekä kuriositeettina paikallisen keksijän, leipuri ja virvoitusjuomatehtailija Hemming Pohjolan suunnittelemaa suurikokoista ikiliikkujaa.

Suomusjärven kotiseutumuseo on osa Salon historiallista museota.

Aukioloajat

24.6.-6.8.2023
la-su klo 11-14

Varsinais-Suomen museopäivänä 27.8.
klo 11-14

Museon Yhteystiedot​
Pääsymaksut

Vapaa pääsy