MUSEOT

Paraisten teollisuusmuseo

Museo | Parainen | Kulttuurihistoria | Ulkomuseoalue | Muu Paraisten teollisuusmuseo Paraisten teollisuusmuseo Kaivostie 1, 21600 Parainen Paraisten teollisuusmuseo sijaitsee Nordkalkin kalkkikivilouhoksen vieressä, Skräbbölentien ja Kaivostien risteyksen vieressä. Museo avattiin vuonna 1982. Kalkkilöydyksillä on ollut suuri merkitys Paraisille aina 1300-luvulta saakka. Museon kokoelmat kertovat monipuolisesti Paraisten Kalkkivuoriosakeyhtiön toiminnasta paikkakunnalla. Kuvien ja tekstien kautta saa käsityksen […]

Paraisten teollisuusmuseo Read More »

Kollolan kotiseututalo Merimaskussa

punamullattu torppa pensaiden ja puiden ympäröimänä

Merimasku | Naantali | kotiseututalo | näyttelyt Kollolan kotiseututalo Kollolan kotiseututalo on entinen Merimaskun Järvensuun kylän Isotalon torppa, joka on lunastettu itsenäiseksi 1920-luvulla. Rippikirjojen mukaan torppa on ollut paikoillaan jo ainakin vuodesta 1721. Torppa sijaitsee Taattistenjärven tuntumassa, vanhan Merimasku-Rymättyläntien varrella. Museon kotisivut Asuinrakennuksen lisäksi tontilla on saunarakennus ja valkoiseksi rapattu navetta. Kollolan pihapiiri on viihtyisä

Kollolan kotiseututalo Merimaskussa Read More »

Mynämäen maatalousmuseo

maatalous | Mynämäki | Juko | kulkeminen | puimala Mynämäen maatalousmuseo Sunilan navetasta toimivaksi museokokonaisuudeksi.  Museon kotisivut Mynämäen maatalousmuseo sijaitsee tohtori Gabriel Palanderin rakennuttamassa navetassa. Alunperin navettarakennus kuului Sunilan kartanoon. Nykyisin rakennuksen omistaa Mynämäen kunta. Museossa kävijä voi tutustua paikalliseen maatalous- ja teollisuushistoriaan: maatalouskoneisiin, navetan ylisillä toimineeseen puimalaan, puuverstaan koneisiin sekä vanhoihin kulkuvälineisiin. Museon perustana

Mynämäen maatalousmuseo Read More »

Turun taidemuseo

Åbo konstmuseums nationalromantiska granitborg ligger på den grönskande Puolalaparken.

Museo | Turku |Taidemuseo | Kuvataide Turun taidemuseo Turun taidemuseo on yksi Turun näkyvimpiä maamerkkejä. Gustaf Nyströmin suunnittelema museorakennus avautui yleisölle vuonna 1904. Tänäpäivänä se isännöi yhtä Suomen kattavimmista taidekokoelmista ja tarjoaa tasokkaita vaihtuvia näyttelyitä. Museon kotisivut Turun taidemuseon monipuoliset ja laadukkaat näyttelyt tutustuttavat taiteen kiehtovaan maailmaan aina klassikoista uusimpaan nykytaiteeseen. Monipuolisen näyttelyohjelman lisäksi museo

Turun taidemuseo Read More »

Kalannin kotiseutumuseo

Kalannin kotiseutumuseon päärakennus

Museo | Uusikaupunki | Kalanti | Kulttuurihistoria Kalannin kotiseutumuseo Sirppujoen ikivanhan kauppaväylän äärellä sijaitseva Kalannin kotiseutumuseo kertoo vakkasuomalaisesta talonpoikaishistoriasta komean päärakennuksen sekä useiden ulkorakennusten muodostamalla kokonaisuudella.  Museon kotisivut Aukioloajat Museo on avoinna kesäisin tilauksesta.  Tiedustelut Uudenkaupungin museon toimistosta.  Museon yhteystiedot​ Osoite: Kuriirikuja 1, 23600 Kalanti +358 443515447 Pääsymaksut 2 € ja opastusmaksu 50 €/ryhmä (arkisin

Kalannin kotiseutumuseo Read More »

Merimiehenkotimuseo

Kuvassa merimiehenkodin tupa, jossa ikkunan alla pöytä ja tuolit neljälle hengelle, ja nurkassa uuni ja hella.

Museo | Uusikaupunki | Kulttuurihistoria Merimiehenkotimuseo Pienessä merimiehenkodissa pääsee tutustumaan 1900-luvun alun tavallisen uusikaupunkilaisen merimiesperheen elämään. Matalassa mökissä voi palata aikaan, jolloin kantovesi, puuhellan lämpö ja rukki tuvan nurkassa kuuluivat arkeen. Museon kotisivut Aukioloajat Uudenkaupungin Vanhat talot -viikonloppuna 7.-8.9.2024 avoinna 12-16.Seuraavaksi avoinna säännöllisesti kesällä 2025. Ryhmät voivat varata vierailuaikoja myös elo-syyskuussa 2024. Museon yhteystiedot​ Osoite:

Merimiehenkotimuseo Read More »

Luotsimuseo

Luotismuseorakennus, jonka endustalla vanhat merimerkit, pohjois- ja eteläviitta

Museo | Uusikaupunki | Kulttuurihistoria Luotsimuseo Vuonna 1857 rakennetulla entisellä luotsiasemalla pääsee tutustumaan luotsien työhön. Museon kotisivut Luotsien työ oli arvostettua; laivojen ohjaaminen satamaan ja merimerkkien kunnossapito oli vaarallistakin aikana, jolloin kuljettiin purjeveneillä ilman radiota tai puhelinta. Kahdessa huoneessa on esillä aseman ja muiden läheisten luotsiasemien alkuperäistä esineistöä. Aukioloajat Uudenkaupungin Vanhat talot -viikonloppuna 7.-8.9.2024 klo

Luotsimuseo Read More »

Brinkkalan galleria

Museo | Turku | Taidemuseo Brinkkalan galleria Vanhan Suurtorin historiallisessa miljöössä sijaitsevassa Brinkkalan galleriassa pääsee tutustumaan vaihtuviin näyttelyihin. Museon kotisivut Brinkkalan galleria on ainutlaatuinen kaksihuoneinen näyttelytila. Kaunis vanha porrashuone johtaa toisessa kerroksessa olevaan galleriaan. Brinkkalan galleria soveltuu sekä yhteistyöhankkeiden että yksittäisten taiteilijoiden näyttelyihin. Gallerian näyttelytoiminnan painopisteisiin kuuluvat hankkeet, jotka eri tavoin ilmaisevat yhteisöllisyyttä.  Aukioloajat Ti-su

Brinkkalan galleria Read More »

WAM

Museo | Turku | Taidemuseo WAM Taiteilija Wäinö Aaltoselta nimensä saanut WAM Turun kaupungin taidemuseo vastaa Turun kaupungin taidekokoelmasta. Museon kotisivut Aukioloajat Ti 10:00 – 17:00Ke – To 11:00 – 20:00Pe – Su 10:00 – 17:00 Museon yhteystiedot​ Osoite: Itäinen Rantakatu 38, 20810 Turku wam@turku.fi +358 (02) 262 0850 Pääsymaksut 10/5/4 € Museot

WAM Read More »

Turun linna

Taustalla turun linna, etualalla Aurajoki ja sataman autokaistat.

Museo | Turku | Kulttuurihistoria | Asuminen | Ulkomuseoalue | Kaupunki | Kirkot | Linnat Turun linna Yli 700 vuotta vanhan Turun linnan lukuisat näyttelyt, sisustetut tyylihuoneet ja tapahtumat esittelevät linnan historiaa ja menneitä aikoja. Museon kotisivut Päälinna toimii keskiajan ja renessanssin elämästä kertovana rakennushistoriallisena muistomerkkinä. Siellä sijaitsevat muun muassa linnan vanhimmat keskiaikaiset huoneet, museon

Turun linna Read More »